Tervetuloa !
Toiminnan raportit vuodelta 2011 valmistuneet!
Löydät ne ajankohtaista osastamme.
Avustajakeskus
palvelee avustamiseen liittyvissä asioissa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Olemme toimineet lähes 20 vuotta vieden avustamiseen liittyviä asioita eteenpäin alueellisesti sekä kansallisesti. Toimintaa hallinnoi Turun seudun lihastautiyhdistys ry.
Me välitämme
- Vapaaehtoistyöntekijöitä avustajiksi vapaa-aikaan, asiointeihin ym.
- Avustajia palkallisiin töihin esim. henkilökohtaisiksi avustajiksi
- Tukihenkilöitä
Me koulutamme
- Avustajaksi haluavia peruskursseilla
- Mukana toiminnassa olevia avustajia lisäkoulutuksin
- Työnantajia tai työnantajaksi haluavia
- muita ryhmiä tarpeen mukaan mm. opiskelijoita, ammattailaisia
Me tuemme, ohjaamme ja neuvomme
- Ota yhteyttä avustamiseen liittyvissä asioissa, saat henkilökohtaisen kontaktin ja selvitämme yhdessä asiaasi
- Meillä toimivat vertaistukiryhmät alueellisina avustajille ja työnantajille
- Me tiedotamme
- Järjestämme tiedotustilaisuuksia avustamiseen liittyvistä asioista
- Meille rekisteröityneet saavat tiedotteen, jossa ajankohtaista tietoa
- Teemme yhteistyötä median kanssa
- Me teemme yhteistyötä ja kehitämme
- Yksin emme voi toimia. Toimintaa organisoidaan ja kehitetään tiiviissä yhteistyössä alueen järjestöjen, kuntien sekä muiden alan toimijoiden kanssa.
- Olemme mukana erilaisissa verkostoissa joissa avustamiseen liittyviä asioita viedään eteenpäin.
- Kuulemme asiakkaan äänen, toiveet ja tarpeet
Avustajakeskuksen asiantuntijapalvelut
Avustajakeskus on monipuolinen vammaispalveluiden asiantuntija. Meidän kauttamme on mahdollista saada räätälöity kurssi- tai koulutuskokonaisuus toteutettuna toiveiden mukaisesti. Meillä on pitkä kokemus sekä lyhyiden että myös pidempien koulutuskokonaisuuksien suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista ja kehittämisestä erilaisten toimijoiden tarpeisiin.
Meiltä voi tiedustella koulutusta mm. seuraavista aihepiireistä:
- Vammaisuus ja erilaiset vammaryhmät (esim. puhevammaisuus, liikuntavammat, kehitysvammat, näkövammat jne)
- Apuvälineiden käyttö ja ergonomia
- Uinnin avustaminen, muu liikunnan avustaminen
- Erilaisuuden kohtaaminen, vammaistyön etiikka
- Vammaispalvelulaki, henkilökohtaisen avun järjestelmä, työsuhdelainsäädäntö
- Vapaaehtoistyö
- Kokemuskouluttajat, itse sairastavat/vammautuneet ja edellisten omaiset
- Avustaminen ja näkövammaisen opastaminen
- Tiettyyn aihealueeseen liittyvä osaaminen, mm. seksuaalisuuden kohtaaminen vammaistyössä, kuoleman kohtaaminen jne
Kysy lisää koulutusmahdollisuuksista:
Pirjo Rissanen Järjestösuunnittelija
pirjo.rissanen@avustajakeskus.fi 040-3505135
Sirke Salmela Toiminnanjohtaja
sirke.salmela@avustajakeskus.fi 041-4567071
Ajankohtaista
- Henkilökohtaisen avun päivät 26.-27.9.12
- Avustajakeskuksen raportit vuodelta 2011 valmistuneet!
- Asiantuntijapalvelut
- Avustajakeskuksen ja Turun Taideakatemian yhteistyöprojekti
- Työntekijämuutoksia
- Ray:n Tukipotti lehdessä juttua meistä
- Sovelin-lehdessä juttua meistä
- Vapaaehtoistoiminnan messut 1.12.11 Turussa
- Henkilökohtaisen avun aluetukikeskus-projektin päätösseminaarin esitykset
- Alasatakunta kirjoitti meistä

