Lounais-Suomen Avustajakeskuksen keikkojen määrä on kolminkertaistunut Salossa muutamassa vuodessa.
Vapaaehtoiset avustajat tekivät viime vuonna Salossa 1 200 avustuskeikkaa, kun vuonna 2010 keikkoja oli vain vajaat 400.
Salolainen Tuula Varvikko kuvailee vapaaehtoistyötä mukavaksi harrastukseksi. Varvikon avustettavat ovat yleensä vanhuksia, sairaita tai kehitysvammaisia. Hän käy avustettavien kanssa esimerkiksi kaupassa tai lääkärissä.
Avustajakeskuksen toiminta on laajentunut erittäin voimakkaasti viime vuosina. Vuonna 1994 Turussa toimintansa aloittanut keskus on 20 vuoden aikana kasvanut pienestä ideasta isoksi keskukseksi.
Toiminnassa on nykyään mukana yhteensä 36 kuntaa.
Lue koko juttu linkistä: Lehtijuttu Salon seudun sanomat