VISIO Lounais- Suomen Avustajakeskuksen aloitettua toimintansa virallisesti 1994 visio avoimesta ja saavutettavasta maailmasta oli olemassa. Juurilla elää vahva ajatus siitä, kuinka ihmisen tulisi kyetä ilmaisemaan itseään ja osallistumaan vallitsevaan yhteiskuntaan omilla ehdoilla – kuten myös tarpeillaan. Tästä syntyi ajatus osallisuuden ja saavutettavuuden tukemisesta Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. ARVOT • Olemme väylä osallisuuteen • Palvelemme ammatillisesti ja tekemisen iloa kunnioittaen • Toimimme tuloksellisesti jatkuvuuteen ja ihmislähtöisyyteen perustaen • Osaamme ja onnistumme yhdessä SISÄLLYS VISIO 1 MAAKUNNALLINEN JA VALTAKUNNALLINEN 3 YHTEISTYÖ 3 AVUSTAJAKESKUKSEN VERTAISTOIMINTA 4 Toiminnan faktaa: 5 MUISTIKAVERI®-TOIMINTA 6 Faktaa muistikaveritoiminnasta 6 AKUUTTI SIJAISVÄLITYS -PALVELUN 7 HISTORIA 2010-2021 8 Faktaa workpilotista 8 Faktaa palvelusta 9 TUETTU TYÖSUHDE®-PALVELU 9 ERÄS KOTIKÄYNTI 10 Faktaa asiakaspalvelusta 10 PALKANLASKENTA-PALVELU 11 Faktaa palkanmaksusta 11 Vuoden aikana käsiteltiin 1085 dokumenttia palkanlaskun toimesta 11 Palkkoja maksettiin yhteensä 21 942 KPL (ka 1828 palkkaa/kk) 11 TILASTOJA 12 Rekisteröityneet avustajat 13 Vapaaehtoistoiminnan asiakkaat 13 Palkallisen toiminnan asiakkaat 14 Vapaaehtoistoiminta keikkamäärä 14 Palkallinen toiminta, täyttyneet työpaikat 15 Markkinointi 16 Yhteydenotot vapaaehtoistoiminta 16 Yhteydenotot palkallinen toiminta 17 Koulutukset 18 Henkilökunta 18 YHTEYSTIEDOT 19 MAAKUNNALLINEN JA VALTAKUNNALLINEN YHTEISTYÖ Avustajakeskus toimii aktiivisena toimijana maakunnallisesti sekä valtakunnan tasolla. Olemme olleet alusta asti mukana Sote-uudistuksessa maakunnallisissa työryhmissä tuomassa esille yhdistysten asioita ja tekemässä uudistuksesta myös järjestömyönteisiä. Vuonna 2021 toiminnanjohtaja Sirke Salmela valittiin myös valtakunnalliseen maakuntien verkostojärjestöjen neuvottelukuntaan edustamaan Varsinais-Suomea. Vapaaehtoistoiminnan valtakunnallinen kattojärjestö Kansalaisareena kerää yhteen toimijoita ja ajaa heidän etuaan. Toiminnanjohtaja Sirke Salmela valittiin vuoden 2021 alusta varsinaiseksi jäseneksi Kansalaisareenan hallitukseen ja pääsee näin tuomaan alueen järjestöjen näkökulmaa ja vaikuttamaan valtakunnalliseen vapaaehtoistoimintaan. Kansalaisareenan alla toimivassa Valikko-verkostoissa olemme mukana kaikissa ryhmissä Varsinais-Suomen ja Satakunnan maakunnissa. Edustajina ovat alueen vapaaehtoistoiminnan alueohjaajat. Palkallisessa toiminnassa olemme mukana valtakunnallisessa Assistentti.infon -verkostossa, jossa valtakunnan eri alueiden avustaja- ja henkilökohtaisen avun keskukset kokoontuvat. Kuva vuodelta 2018, kun Sirke Salmela valittiin Kansalaisareenan hallitukseen ensimmäisen kerran AVUSTAJAKESKUKSEN VERTAISTOIMINTA Avustajille on järjestetty Avustajakeskuksessa vertaistoimintaa jo yli 15 vuotta. Ryhmiä toimii tällä hetkellä kahdeksalla eri paikkakunnalla ja yksi ryhmä tapaa verkossa. Ryhmillä on omat vertaisvetäjät, joiden tehtävänä on tapaamisen kokonaisuuden hallinta. Tapaamisten tarkoitus on mahdollistaa avustajille tila kokemuksien jaolle. Vertaistapaamiseen tullaan hakemaan tukea ja vinkkejä omaan toimintaan, sekä jaetaan omia avustajakokemuksia ja oivalluksia. Vertaisryhmä toimii avustajille myös yhteisöllisyyden vahvistajana – meidän porukkaamme, meidän tapaamisemme. Vertaistoiminta kehittyy Ensimmäinen vertaisvetäjien koulutus järjestettiin Raumalla 2017. Koulutettavaksi ohjautuivat niin valmiiksi vertaisvetäjän statuksella toimivat avustajat, kuin kaikki he, jotka olivat lähtökohtaisesti kiinnostuneita vetäjänä toimimisesta. Koulutuksen tavoitteena oli luoda rakenne vertaistoiminnalle ja antaa työkaluja vertaisvetäjille. Vertaisvetäjien koulutukset ovat kehittäneet vertaistoimintaa vuosien aikana. Koulutuksissa on käsitelty omia vahvuuksia vertaisvetäjänä ja pohdittu kohtaamisen taitoa sekä pyritty ratkaisemaan esiin tulleita haastavia tilanteita. Koulutusten antina vertaistoiminnalle on muotoutunut selkeä rakenne. Pääosissa ovat vertaistapaamisen kaari, vertaisvetäjän rooli ja toiminnan rajat Vertaistapaamisen kaarella tarkoitetaan kolmivaiheista mallia, jossa tapaamisella on selkeä alku, keskivaihe ja loppu. Koulutusten materiaalit ovat koottuna vertaisvetäjien kansioon, joka kulkee mukana vertaistapaamisissa ja toimii vetäjien oppaana. Vertaistoiminnan malli on toiminut vakaana pohjana, kun poikkeusaika vaati muutoksia vertaistoiminnan järjestämiseen Vertaistoiminta verkkoon Maaliskuussa 2020 Valtioneuvosto julisti poikkeusolot ja yhteiskunta alkoi sulkeutua. Avustajakeskuksessa reagoitiin välittömästi muuttuneeseen tilanteeseen ja henkilökunta kouluttautui pikavauhtia verkkotoiminnoissa, ja etenkin toiminnallisissa menetelmissä verkossa. Fokuksena oli löytää keinoja, miten luoda mahdollisimman yhteisöllinen ja osallistava tapaaminen verkossa. Verkkovertaistapaamisen pilotointi tapahtui vuoden 2020 toukokuun lopulla. Jännitystä oli ilmassa! Aikaisempaa kokemusta ei ollut eikä tietoa mahdollisesta osallistujamäärästä. Verkkotapaaminen herätti kiinnostusta ja sen pilotointi onnistui yli odotusten. Positiivista palautetta tuli muun muassa siitä, kuinka mukavaa oli tavata verkon välityksellä ihmisiä eri paikkakunnilta. Osallistujista usea mainitsi palautteessa, että osallistuminen oli helpompaa mitä oli odottanut. Jatkossa on matalampi kynnys osallistua verkossa tapahtuviin tapaamisiin kotoa käsin ”satoi tai paistoi”. Kehittämisen iloa Vertaistoiminnan kehittäminen on ollut työntekijöille mielekästä. Kehityksen kaari näkyy selvästi ja vaikuttavuus on tullut esille kyselyjen sekä keskustelujen kautta. Olemme nyt nähneet miten tulevaisuus voi kulman takaa tuoda isoja yllätyksiä. Nykyään vertaistoiminta viedään sinne missä ihmiset liikkuvat, on se sitten verkossa tai fyysisessä tapaamisessa siihen varatussa tilassa – tuki on tavoitettavampaa. Lue lisää vertaistoiminnastamme Kansalaisareenan ”Vapaaehtoistoiminta poikkeusaikana” -julkaisusta: https://kansalaisareena.fi/wpcontent/uploads/2021/12/Vapaaehtoistoiminta_poikkeusaikana_WEB.pdf MUISTIKAVERI®-TOIMINTA MuistiKaVeRi® -toiminnan historiaa Avustajakeskuksessa MuistiKaVeRi® -toiminta sai alkunsa, kun Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry ja Avustajakeskus huomasivat yhdessä selkeän tarpeen vapaaehtoisille avustajille muistisairaille. Kummallakaan ei normaalissa toiminnassa ollut resursseja vastata siihen. Päätettiin yhdistää voimat ja Muistiyhdistys haki hanketta. Hanke, Vapaaehtoiset avustajat muistiasiakkaille, saatiin STEA:n rahoituksella vuosille 2011–2015 Muistiyhdistyksen vastatessa sen toteutuksesta. Hankkeen avulla haluttiin tukea muistisairaan laadukasta elämää vapaaehtoistoiminnan ja avustajien kautta. Hankkeessa luotiin toimintamalli, joka haluttiin juurruttaa omaksi toiminnaksi molemmissa yhdistyksissä. Samalla toiminta sovitettiin Muistiliiton MuistiKaVeRi®-maliin sopivaksi. Hankkeen jälkeen toiminta on jatkunut tiiviissä yhteistyössä Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsien kanssa. Mikä MuistiKaVeRi® on? MuistiKaVeRi® on koulutuksen saanut vapaaehtoinen, jonka kanssa voi harrastaa tai viettää aikaa itsellesi tärkeiden asioiden parissa. MuistiKaVeRi® voi tulla vaikkapa kotiin keskustelukumppaniksi tai seuraksi ulkoilemaan, kalareissulle, kirpparille tai teatteriin. MuistiKaVeRi® vastaa kaveruudesta, ei hoitoon liittyvistä asioista. Toiminta on tarkoitettu omassa kodissaan asuville muistioireisille tai muistisairaille henkilöille. Toiminta Avustajakeskus vastaa muistikaverien välityksestä, rekisterin ylläpidosta sekä tiedottamisesta. Kun sopiva kaveri on löytynyt asiakkaalle, Muistiluotsin työntekijä tulee mukaan ensimmäiselle kotikäynnille, jossa sovitaan käyntien sisällöstä ja tapaamisten toteuttamisesta. Muistiluotsi toimii taustatukena muistiasiakkaalle ja muistikaverille. MuistiKaVeRi® -koulutuksia järjestetään muutamia kertoja vuodessa yhteistyössä Muistiluotsin kanssa ja koulutuksen saanut vapaaehtoinen voi toimia muistisairaan ihmisen kaverina ja tukea omannäköistä elämää. ”Mielialani on pirteämpi ja parempi muistikaverin käydessä ja sen jälkeen.” ”Kivalta näyttää elämä, kun astut pihaan” Kommentteja asiakaspalautekyselystä 2021 AKUUTTI SIJAISVÄLITYS -PALVELUN HISTORIA 2010-2021 Idea Akuutti sijaisvälitys -palvelusta syntyi Avustajakeskuksen Henkilökohtaisen avun aluetukikeskus -projektin puitteissa (2007–2011). Akuutti sijaisvälitys -palvelun tarkoituksena oli vastata henkilökohtaisen avun työnantajamallissa vastaan tuleviin nopeisiin sijaistarpeisiin. Palvelu pilotoitiin vuoden 2010 aikana kahden kunnan alueella Varsinais-Suomessa. Pilotoinnin aikana palvelua kokeiltiin, kehitettiin ja tuotteistettiin – vuonna 2011 valmiina oli kunnille tarjottava Avustajakeskuksen uusi palvelu. Vuonna 2012 asiakkaita oli Akuutti sijaisvälitys -palvelun piirissä jo kahdeksasta kunnasta (Aura, Naantali, Parainen, Salo, Rauma, Kaarina, Lieto ja Uudenkaupunki) 26 asiakasta. Akuutti sijaisvälitys -palvelu esiteltiin valtakunnallisilla Henkilökohtaisen avun päivillä 2013, jonka myötä palvelu sai myös maanlaajuista huomiota ainoana laatuaan. Vuonna 2016 Akuutti sijaisvälitys -palvelun avustajien työajanmäärä vastasi jo 2,7 henkilötyövuotta ja kysyntä oli niin runsasta, että asiakkaiden määrää jouduttiin rajoittamaan palvelun toimivuuden ja laadun takaamiseksi. Laajimmillaan palvelu oli vuonna 2018 vastaten 3,9 henkilötyövuotta. Akuutti sijaisvälitys -palvelun toiminta oli tehty mahdollisimman yksinkertaiseksi, jotta se toimisi hyvin ja joustavasti. Palvelupuhelimen numero oli annettu vain niille henkilökohtaisen avun päätöksen saaneille työnantajille, joille kunta oli myöntänyt myös Akuutti sijaisvälitys -palvelun. Päivystysaika oli ma-pe klo 8–15 ja la-su klo 8–12. Päivystysnumeroon vastasi Avustajakeskuksen työntekijä, joka välitti sijaispyynnön edelleen palvelussa päivystysvuorossa olevalle sijaistajalle. Mikäli asiakas tarvitsi sijaista mahdollisimman nopeasti, oli sijainen hänen luonaan viimeistään kahden tunnin päästä soitosta ja muussa tapauksessa sovittuna aikana. Jotta sijaisen tulon nopeus voitiin työnantajille taata, palveluun oli palkattu sijaisia koko Avustajakeskuksen toimialueelle. Sijainen oli sitoutunut Avustajakeskuksen kanssa tehdyllä sopimuksella olemaan korvausta vastaan tavoitettavissa päivystysaikoina. Sijainen sai työajasta kyseisen kunnan korvaaman tuntipalkan ja lisäksi Avustajakeskus maksoi sijaisen matkakulut. Akuutti sijaisvälitys -palvelu lopetettiin pitkien pohdintojen jälkeen kesällä 2021. AKUUTIN JÄLKEEN Avustajakeskuksessa ideoimme akuutin jälkeistä aikaa 2021. Neuvottelimme palvelun tuottamisesta mm. palvelutuottajien kanssa. Kesällä löysimme uuden tavan täyttää sijaisvälitys tarpeen mobiilisovellus mahdollisuudella. Pääsimme kehittämään sähköistä sijaisvälitys-sovellusta puhelimeen henkilökohtaiseen apuun (WorkPilots). Tähän kehitystyöhön kutsuimme mukaan myös kuntien ja muiden keskusten edustajia koko Suomesta. Joulukuussa 2021 sovellus avattiin työnantajien ja avustajien käyttöön kokeiluna Avustajien sijaispalvelu on henkilökohtaisen avun työnantajien ja avustajien mobiili kohtaamispaikka. TUETTU TYÖSUHDE®-PALVELU Avustajakeskuksessa palvelumme sisältää eri tavoin toteutettua neuvontaa ja ohjausta henkilökohtaiseen apuun liittyen kaikille alueemme asukkaille. Tämän lisäksi tuotamme Tuettu työsuhde®-palvelua kunnille, jotka voivat myöntää sen työnantajamallilla toimiville henkilökohtaisen avun työnantajille. Työnantaja, jolla on Tuettu työsuhde®-palvelua myönnetty, saa Avustajakeskuksesta henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa palveluohjaajalta. Työnantajan antamalla valtakirjalla hoidamme lakisääteiset velvoitteet. Teemme asiakkaiden luokse mm. kotikäyntejä ja käymme yhdessä läpi asioita työnantajan ja työntekijän kanssa. Oma tuttu alueohjaaja ja palkanlaskenta auttaa työsuhteen osapuolia. Vuonna 2021 Tuettu työsuhde® -palvelu ja Tuettu työnantajuus® rekisteröitiin tavaramerkiksi. ERÄS KOTIKÄYNTI Kotikäynnistä on jo tovi aikaa sillä kyseinen työnantaja ei ole enää keskuudessamme. Ensimmäistä kertaa käydessä kotikäynnillä kyseisellä työnantajarouvalla, oli siellä myös hyvin ihmisrakas kissa minua vastassa. Työnantajarouva oli hieman varovainen uuden ihmisen suhteen, eli ei oikein hyväksynyt siltä seisomalta minua eteisestä peremmälle. Yritin hienotunteisesti jututtaa rouvaa, mutta vastaanotto oli kylmänlainen. Talon kissa tuli minua tervehtimään, minä siinä kissalle juttelin ja rapsuttelin. Meistä tuli heti hyvät kaverit. Lämmin suhtautumiseni kissaa kohtaan, auttoi se ”sulattamaan rouvan kylmä kilven pois”. Kylmän vastaanottamisen muuttuessa lämpöisemmäksi, kutsuttiin minut keittiön pöydän äärelle istumaan. Kissa seurasi perässäni keittiöön ja istuuduttuani pöydän ääreen pomppasi kisu olkapäälleni istumaan, kehräämään ja puskemaan. Rouva vallan häkeltyi. Kissa ei kuulemma ole noin tuttavallinen uusille ihmisille. Minä totesin, jospa kisu tunnistaa kissaihmisen. Kissoista juteltiin tovi ja siitä sujuvasti siirryttiin asiakirjoihin mitä olin tullut toimittamaan työnantajalle. Ei sen kotikäynnin aina tarvitse olla niin asiapitoisen kankeaa, voidaan sitä hetki jutella vaikkapa juuri kissan elämästä ja sen merkityksestä työnantajalle.” Kotikäynneillä ihmisen kohtaaminen on tärkeintä. Se, miten siihen päästään, vaihtelee eri tilanteiden ja henkilöiden mukaan. Me alueohjaajat teemme työtä oman persoonan kautta. Muuntautumiskyky, sosiaaliset taidot, tilannetaju, tilanteenlukutaito, itsensä likoon laittaminen – muun muassa näitä taitoja ja kykyjä tässä työssä tarvitaan. kuva eräältä kotikäynniltä PALKANLASKENTA-PALVELU Aloitimme palkanlaskennan palvelun vuonna 2009 muutamalla asiakkaalla. Aluksi Excel taulukko-ohjelma palveli meitä mainiosti, mutta muutaman vuoden päästä asiakasmäärän kasvun vuoksi lähdimme etsimään uusia ratkaisuja. Toimintamme on laajentunut vuosien aikana. Se on vaatinut rakenteellista muutosta, jotta arvojen mukaista palvelua voitaisiin tarjota ja toiminnan laatu näkyisi toteutuneena osana Avustajakeskuksen Tuettu työsuhde® -palvelua. Muutaman vuoden välein laskentatoimi on vaatinut työelämän ja lain muutosten johdosta uusia ominaisuuksia ja niitä on selvitetty ja mukautettu työlainsäädännön mukaiseksi. Lemonsaas-ohjelmisto, joka räätälöitiin meidän tarpeisiimme, tarjosi oivan ja ajanmukaisen vaihtoehdon palkkojen laskentaan, käyttäen pilvi palvelua toimivaa ratkaisua. Tällöin pystyttiin hyödyntämään isolle määrälle palkansaajien palkkojen laskemista ja yhtä aikaa pidettyä turvallisesti palkkoja koskevia rekistereitä. Viimeisenä ja kaikista suurimpana muutoksena on ollut siirto Oima Oy:n tarjoamaan palkanlaskentaohjelmaan vuonna 2017. Siinä on jo valmiiksi rakennettu kokonaisuus, joka sisältää työehtosopimuksen ja työlainsäädännön ehtoja. Samaan aikaan pystytään seuramaan eri raporttien avulla laskennan eri vaiheita ja tekemään tarvittavat ilmoitukset viranomaisille. Avustajakeskus on erikoistunut henkilökohtaisten avustajien palkanlaskentaan ja pääsimme kehittämään ohjelman ominaisuuksia vuosien varrella karttuneen kokemuksen perusteella. Ohjelma on helpottanut merkittävästi palkkojen käsittelyä. Olemme pystyneet minimoimaan virheet ja vapauttamaan aikaa muiden tehtävien hoitoon. Toiminnan prosessien kehittäminen ja päivittäminen sekä ajantasaisen työlainsäädännön osaaminen takaa palvelun laadun. TILASTOJA Rekisteröityneet avustajat • Miehiä 18 % (2020 15 %, 2019 20 %, 2018 15 %, 2017 15 %) • Keski-ikä 56 vuotta • Muistikaveristatus 243:llä käynyt avustajakurssin ja lisäkoulutuksen (Vuonna 2020 267, 2019 277, 2018 oli 239, 2017 oli 180) • noin puolet myös palkallisella puolella • Miehiä 15 % (2020 14 %, 2019 14 %, 2018 15 %, 2017 14 %) • Keski-ikä 45 vuotta • Työnhakijoita n. 50 % • Työssä olevia noin 50 % (joista lähes kaikki tuettuja) • Palkallisista avustajista 355 myös vapaaehtoisina (2020 345, 2019 381, 2018 oli 551, 2017 oli 470) Vapaaehtoistoiminnan asiakkaat • 1541 asiakasta (2020 1056) • keski-ikä 80 vuotta • miehiä 35 %, naisia 63 % • ryhmiä 47 • uusia 409 (vuonna 2020 306) Palkallisen toiminnan asiakkaat • asiakkaat 1939 (2020 1791) • Uusia 215 (2020 249) • 39 % MIEHIÄ, 60 % NAISIA • Keski-ikä 54 vuotta • Asiakkaista 2/3 osaa tuettuja Vapaaehtoistoiminta keikkamäärä Peruutetut keikat, joihin me emme ole löytäneet avustajaa 0,2 % kaikista keikoista Suurin syy peruutuksille on: Asiakkaan oma peruutus tai joutuminen sairaalaan/laitokseen. Näitä 85 % peruutuksista Palkallinen toiminta, täyttyneet työpaikat • 1095 paikkaa laitettu avoimeksi • 713 paikkaa näistä vuoden aikana täyttynyt • 189 edelleen avoimena • 87 peruttu • 86 löytynyt muuta kautta • 20 haku päättynyt Paikoista täyttyy vuoden aikana keskimäärin 86 % vuoden aikana ja suurin osa näistä lähikuukausina avoimeksi laiton jälkeen. Tammikuussa 2021 paikkoja alkavaksi laitettu 91 Nämä ovat täyttyneet: 25 tammikuussa, 15 helmikuussa, loput ripotellen seuraavina kuukausina 18 kpl Edelleen avoimena 13, 12 peruttu ja 8 löytynyt muuta kautta Markkinointi • 61 markkinointitilaisuutta, joissa tavoitettiin lähes 6500 henkeä • Kotisivuilla www.avustajakeskus.fi: Uniikkia vierailijaa 45 985 (2020 65 645, 2019 71 462) ja Vierailujen määrä 96 095 (2020 153 432, 2019 165 842) • Facebook julkaisujen kattavuus 31 8458 (2020 88 658, 2019 82 406) • Instagram julkaisujen kattavuus 22 818 (2020 13 397, 2019 13 300 Yhteydenotot vapaaehtoistoiminta Yhteydenotot palkallinen toiminta KOULUTUKSET Peruskoulutuksia • 3 vammaisavustajakurssia Teams-sovelluksella, mukana 55 osallistujaa • 3 lyhytkurssia (1 Teams, Harjavalta ja Kankaanpää), mukana 24 osallistujaa Lisäkoulutuksia rekisterissä oleville yhteensä 18 tilaisuutta, joissa osanottajia 296: Avoimia kaikille (työnantajat ja avustaja sekä vapaaehtoiset) • Teams -tukikoulutukset • Esteetön kotimaan matkailu • Luonnollista hyvinvointia yrteistä • Työsuhdeinfot 4 kertaa Avoimia avustajille (vapaaehtoiset ja palkalliset) • Kuoleman kohtaaminen • Voimaa vapaaehtoistoimintaan • Ergonomia Sekä kaikille kiinnostuneille avoimia Avustajainfoja Teams-sovelluksella 12 kertaa, osallistujia 309 HENKILÖKUNTA Toiminnanjohtaja Sirke Salmela Talousvastaava Ulla-Maija Lind Palveluohjaaja Anna-Maija Koskinen Järjestösuunnittelija vapaaehtoistoiminta Kuu-Katjaajana Sillanpää Järjestösuunnittelija palkallinen toiminta Tarja Vasama Alueohjaajat vapaaehtoistoiminta Satu Heinonen, Susanne Pohjola, Mirva Veneranta, Monika Nurmi ja Sonja Ovaskainen Alueohjaajat palkallinen toiminta Jenni Viljanen, Krista Hellén, Krista Suosaari, Sari Nikula, Saanan Keränen ja Sonja Ovaskainen Palkanlaskijat Sergej Kushnir, Olga Pukki ja Jaana Vikstedt sekä osa-aikaisena Antti Virta Osa-aikainen toimistotyöntekijä Petri Lindell YHTEYSTIEDOT Päätoimisto ja palkanlaskenta os. Itäinen pitkäkatu 68, 20810 Turku Palvelunumero 02 251 8549 ma-to klo 9–12 avustajien välitysasiat ja 13–15 ohjaus ja neuvonta sekä paikkakyselyt Kotisivut www.avustajakeskus.fi Löydät meidät myös Facebookista ja Instagramista nimellä Lounais-Suomen Avustajakeskus AVUSTAJAKESKUS KIITTÄÄ KAIKKIA TOIMINNASSA MUKANA OLLEITA! YHTEISTYÖTÄ YLI RAJOJEN!