Avustajakeskus.fi|Siirry sisältöön|Svenska|In english|по-русски|Eesti|Kirjaudu sisään

Vuoden 2012 Avustajakeskuksen toiminnasta raportti valmistunut

Vuosi 2012 oli avustajakeskukselle todellinen toiminnan vuosi.  Vapaaehtoiset tekivät lähes 8000 keikkaa, joka on melkein 2 000 keikkaa enemmän kuin vuonna 2011.  Se on hieno saavutus ja siitä iso kiitos vapaaehtoisille ja yhteistyökumppaneille.

Palkallisella puolella työpaikkoja kauttamme syntyi lähes 600.  Ohjaus- ja neuvontapuheluita tuli vuoden aikana 2300 palkalliselle puolelle.  Kysyjinä useimmiten avustaja tai viranomainen, heti perässä kuitenkin myös työnantajat.  Työnantajien vähäisempi määrä selittyy tuetun työsuhteen-palvelusta, jossa henkilökohtaisen avun työsuhteessa tukihenkilönä toimii avustajakeskuksen työntekijä ja monet asiat selviävät perehdytysvaiheessa sekä kotikäynneillä.  Akuutti sijaisvälitys myös kasvoi vuoden aikana ja siitä pääsimme kertomaan valtakunnallisille Henkilökohtaisen avun päiville, koska palvelu on ainutlaatuista koko Suomessa.

Raportin kokonaisuudessaan löydät TÄSTÄ tai Materiaalit ja Raportit hakemiston kohdasta.

Kiitos kaikille vuotemme onnistumiseen osallistuneille!