Aloitin Avustajakeskuksessa muistikaverina talvella 2025. Olin miettinyt pitkään vapaaehtoistoimintaan lähtemistä ja käynyt Avustajakeskuksen peruskurssin sekä muistikaverikoulutuksen jo aiemmin, mutta en ollut osannut tarttua mihinkään. Sitten sain tiedon muistikaveripyynnöstä, jossa oman työmatkani varrella asuva muistisairas nainen kaipasi ulkoiluseuraa. Päätin kysyä paikkaa ja asiat etenivät sen jälkeen nopeasti. Kohta olinkin menossa Muistiluotsin Päivin kanssa ensimmäistä kertaa tapaamaan ”Hilkkaa”. Tapaamiseen oli tulossa myös Hilkan tytär ja yhteisessä kodissa asuva puoliso.
Kun saavuimme Hilkan kodin pihaan, oli hän kumisaappaissaan ulkona odottamassa meitä – hän halusi olla varma, että tapaa tulijat itse ensimmäisenä. Heti kättelyssä tuli siis mukava tunne, että meitä oli odotettu. Sisällä istuttiin pöydän ääreen ja käytiin läpi, mitä muistikaveritoiminta tarkoittaa. Tutustuttiin, juteltiin ja sovittiin asioista sekä juotiin kahvit. Siitä kaikki alkoi ja nyt on muistikaveruutta takana yli 1,5 vuotta. Päivääkään en ole katunut aloittamista, enkä miettinyt lopettamista.
Käyn Hilkan luona kerran viikossa ja joskus pidän väliviikon omien menojen tähden. Aluksi kävimme joka kerta kävelyllä ja toisinaan myös lähikaupassa herkkuostoksilla. Verkkaisten lenkkien aikana sain kuulla asioita Hilkan lapsuudesta ja nuoruudesta, joita hän vielä silloin osasi paremmin sanoittaa. Hän purki myös usein pahaa mieltä omaisistaan minulle, koska olin ulkopuolinen ja jaksoin kuunnella. Lenkille lähdettäessä puoliso sai tehtäväkseen laittaa kahvin tippumaan ja palatessamme istuimme kahvipöytään kaikki yhdessä. Puolison osallistuminen kahvikeskusteluihin on tuonut hetkiin paljon tarinoita ja muistoja eletyn elämän varrelta. Näihin yhteisiin muistoihin Hilkankin on helpompi tarttua ja olla keskustelussa mukana.
Enää käymme harvoin ulkona, koska käveleminen koskee Hilkan selkään ja jalkoihin. Keskitymme siis enemmän keskusteluun ja yhdessäoloon. Käynneilläni olen saanut aina lämpimän vastaanoton ja kokenut olevani tervetullut – ja joka kerta olen lähtenyt kotiin kiitosten kanssa (välillä myös omenapussin tai raparperin varsien kanssa). Olen oppinut näiltä ihmisiltä paljon – erityisesti minuun on tehnyt vaikutuksen heidän mutkaton elämänasenteensa. Parasta on ehkä se, että saa kokea olevansa odotettu ja merkityksellinen vieras. Tässä vapaaehtoistehtävässä kannattelevinta on, että antaessaan saa.
Muistikaveri Satakunnasta
Muistikaveri Satakunta