Yhdenvertaisuus on sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia. Kaikilla pitää olla myös samanlaiset mahdollisuudet nauttia kesän tapahtumista ja osallistua erilaisille festareille. Vapaaehtoiset yleisavustajat ovat yksi tärkeä linkki saavutettavassa tapahtumassa.
Avustajakeskuksen vapaaehtoiset ovat tänä kesänä olleet mahdollistamassa yhdenvertaisia elämyksiä muun muassa Ruisrockissa ja Pori Jazzeilla. Vapaaehtoisena toimiminen festareilla poikkeaa perinteisestä Avustajakeskuksen vapaaehtoistoiminnasta ja moni vapaaehtoinen odottaa festareille osallistumista joka kesä. Vapaaehtoiset muodostavat oman pienen yhteisön, johon on kiva tulla, tehdä vapaaehtoistoimintaa ja nauttia festarien ilmapiiristä.
”Tuntui tosi tärkeältä olla mukana mahdollistamassa saavutettavampia Jazzeja. On hienoa, että Pori Jazz on mahdollistanut tämän useamman vuoden ajan.” – vapaaehtoinen
”Koen toiminnan merkitykselliseksi, koska näen, että asiakas nauttii festareista. Olen voinut olla avuksi.” – vapaaehtoinen
Pienillä teoilla voi olla suuri merkitys. Festarien konserttialueilla on ollut Avustajakeskuksen vapaaehtoisia, jotka ovat auttaneet kävijöitä erityisesti saavutettavuuteen liittyvissä asioissa, esimerkiksi korotetun katsomon ja esteettömän wc:n läheisyydessä.
”Korotettu katsomo ja esteetön wc sijaitsivat hyvässä paikassa ja kaikki toimi hyvin.” – asiakas”Kiitos! Vapaaehtoisten hymy ei hyytynyt helteestä tai vesisateesta huolimatta.” – asiakas
